Minuuttia vaille kaksitoista

On ollut hieman kiireitä eikä ole ehtinyt kuin ajattelemaan blogausta. Pyydän anteeksi.
Joissain blogeissa pidetään arvontoja ja kaikkea ihanaa kun on 'saavutettu' joku tietty raja kävijöissä tai jossain muussa. No täytyy nyt katsella mitä keksin, jos keksin. Itseasiassa olen kovinkin tyytyväinen ettei täällä ole paljoakaan keskustelua aiheista, koska se veisi minulta kovasti aikaa, kenties. Tyytyväisenä vain kirjoittelen päättömyyksiäni tänne ilokseni ja ehkä myös muiden iloksi/kiusaksi.

Tyttärellä oli synttärit, ekat kaverisynttärit, viikonloppuna, täytti hurjat viisi (5) vuotta. Oli joukko lapsukaisia täällä leikkimässä. Innostus oli katossa. Laitoin mukulat koristelemaan muffinsseja joihin laitoimme sädetikut palamaan. Oli ongintaa ja sitten pystytettiin prinsessateltta, jonka sankari oli saanut. (Oli muuten halvalla jyskissä.. vähän vajaa 13 euroa) Pari tuntia vierähtää ihan mukavasti tuollalailla. Sisko joskus oli onneksi opastanut että lastenkutsuille kannattaa aina laittaa loppumisaikakin.. Kiitos viisaasta neuvosta siskolleni.

Meille tuli hello kitty kakkuun. Ullanunelmista saa sellaisia makeita (e-he-heh) kakkukuvia tilattua kaakunpäälle. Pitää laitta vuorokautta ennen kakun päälle. Itseasiassa innovoin käyttää niitä reinboun makurahkoja kuohukerman asemesta kakun päälle. Toimi hyvin. Hyvän makuista ja helppo pursottaa ja pysyi hyvänä sen noin vuorokauden. Eikä tarvinnut vatkata, kun inhoan sitäkin niin. Toiseen kakkuun laitoin vielä sellaista mansikkarahkaa päälle kun ne vaniljarahkat pääsi loppumaan sai vaalenpunaiset pursotukset. Kolme 0,6 euron (150g) purkkia riitti hyvin yhteen pieneen kakkuun.
Uuh. Tämähän alkaa muistuttaa sellaista oikeaa kotielämäblogia. No en jaksa nyt välittää lokeroida itseäni taikka tätä blogia.

Laitan tähän kevennykseksi pari linkkiä kivoihin videoihin joita tuossa männäviikolla katselin.
Kannattaa katsoa koko sarjat.
Kasvusta
Rahasta

Vierihoitoa

Eräs läheisistäni on sairaanhoitaja. Ollut jo kaksikymmentä vuotta hoitoalalla. Hän opiskeli ensin perushoitajaksi ja jonkinaikaa työskenneltyään opiskeli vielä sairaanhoitajaksi. Hän on hyvä työssään. Työajat ovat surkeat, kolmivuorotyötä, kuudenviikon välein on viikonloppu vapaata. Muutoin vapaapäivät ovat viikolla.

Itse toimistotyöläisenä en edes luultavasti pystyisi moiseen suoritukseen.
Mitä iloa on olla vapaalla jos läheiset ihmiset ovat töissä tai koulussa?
Palkka on mitä on. Pieni suhteessa tällaisen toimistotyöläisen palkkaan.

Jotain kieroutunutta itsetuntoa hivelevää iloa saa siitä että neuvoo lääkäreitä työssään.
Puistelen täällä päätäni itsekseni turhautuneena.

 Hän hoitaa vastasyntyneitä. Sellaisia, joilla on alku vähän hankalampaa.
Tässä mietiskelimme miten tuon osastohoidon saisi kaikille osapuolille paremmaksi. Nyt siis äidit ja isät joutuvat jättämään lapsensa hoitoon ympärivuorokautisesti. Tuollainen vastasyntyneenhoito ja sen myötä yöllinen heräily on äideille ja isille luonnollista, siis jonkin aikaa.
Jatkuvana se ei ole luonnollista, ja tähän luonnottomuuteen joutuvat nyt hoitajat.
Ihmisen kuuluu levätä öisin.

Parasta hoitoa yleensä voi antaa äiti jonka rauhoittavia ja tuttuja sydämenlyöntejä on ihana kuunnella jos on pieni.
Olettehan kuulleet tarinan tehohoidosta eräässä lastensairaalassa joskus ennen.
Jos ei mikään enää auttanut vastasyntynyttä, lääkäri määräsi lapsen erään osastolla työskentelevän mummon syliin keinutuoliin. Vauvat selviytyivät.
Rakkauden voima on ihmeellinen.

Ideaali olisi kaiketi kodinomainen sairaala/sairaalamainen koti, johon voisi koko perhe muuttaa siksi aikaa kun perheessä tarvitaan tehokkaampaa tarkkailua. Tuettaisiin perhettä hoidossa. Ei niin että perhe tukee sairaalaa hoidossa.
Nythän siis kotiin siirryttäessä tapahtuu suuri hyppäys vastuissa.

En tiedä miten tämä toimisi.
Ajatus kuitenkin.

Kokemuksen vaikutuksia

Olin tänään kahvilla ihanaisen ja mahtavan naisen kanssa. Tämä ihminen on Ritva Leijala, hän on suomen sosionomit ry:n puheenjohtaja. Puhuimme muunmuassa nykyisistä huostaanottojen määrästä joka on aivan huima. Vuonna 2008 kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä oli noin 16000, kun vuonna 1991, lapsia otettiin huostaan noin 8000, määrä on siis tuplaantunut alle kahdessakymmenessä vuodessa. http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Lapsuusjaperhe/lastensuojelu.htm

Panokset kohdistuvat nyt väärään päähän lastensuojelussa, kun ennaltaehkäisevä, perhettä tukeva lastensuojelutyö on koko yhteiskunnan, perheen sekä lapsen etu.
Parantamalla perheen kykyä selvitä ongelmista ja vasta viimekädessä turvautumalla huostaanotoon saamme aikaan hyvinvointia ja onnellisuutta.

Moni voi ajatella ettei tämä kosketa minua.
Ei minun perheelläni ole ongelmia.
Ihan ymmärrettävää.

Huostaanotto ei kosketa kuitenkaan vain lasta, hänen perhettään, omaisiaan, sukuaan, ystäviä.
Tuo kokemus tullaan kohtaamaan kaikkien tämän huostaanoton läheisesti kokevien kautta, työpaikoilla, kouluissa, leikkipuistoissa, kirjastoissa, nuorisotiloissa, lenkkipolulla. Tuo kokemus voi aiheuttaa paljon myös ympäristössä ja seurauksia ei voi kuin arvailla.

Itse toivon että tuo kokemus on aina hyvä. En tiedä mitä Teille tuli mieleen kuulessanne sanan huostaanotto.


Niille joille nämä asiat puhutaan numeroina, tässä on hieman niitä: (lähde: sosiaaliportti.fi sivusto)

"Lapsikohtaiset kustannukset/teoreettinen laskelma

                                         vrk e /    kk e /   vuosi  e
avohuollon tukitoimet    (8 e/vrk)     250     3.000
sijaisperhehoito            (50 e/vrk)   1.500  18.000
ammatillinen hoito      (200 e/vrk)   6.000  72 000

Sijoitettujen lasten hoitokustannuksista syntyy Suomen kunnille yhden vuoden aikana noin 528 miljoonan euron kustannukset pelkästään lasten hoitovuorokausikustannukset mukaan laskien. Ei siis ole ihan sama minkälaista hoivaa lapsi saa. (Sirkka Rousu:  LapsiArvi – arviointijärjestelmä lapsipolitiikan ja lastensuojelupalvelujen arviointiin. Suomen Kuntaliitto, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2005- 2008)."

Rokotuksia ja neuvolaa

Kannanpa korteni kekoon tässäkin asiassa. Leila lepotuolissaan oli käynyt neuvolassa poikansa kanssa, ja sain aiheeseen liittyviä ajatuksia minäkin. Ja nyt kun on tämä sikainfluenssarokotus-narkolepsiapaniikki päällä.
Joo, siis aiheeseen. Tuo neuvolajärjestelmämme on luotu sodan jälkeisinä aikoina ja no, kuinka tämän nyt kauniisti ilmaisisi, on nähnyt parhaaksi jäädäkin sinne.
Itse en ole kokenut neuvolajärjestelmäämme perhettä tukevaksi, en edes raskausaikana. Stressiä tuli jos eivät hemoglobiiniarvot ole tarpeeksi ylhäällä. Huh. Ihan hyvä että arvoja seurataan, mutta olisi mahtavaa jos meillä olisi valinnan varaa siinä miten asiat toteutetaan. 

Neuvolassakäynnit ovat pakkopullaa ensihuuman haihduttua. Olen kuullut, että perheet joilla on oikeasti ongelmia, esimerkiksi ruoka-aineallergioita, eivät saa apua neuvolasta, vaan heidän ongelmiaan jopa vähätellään. Saati sitten jos et halua rokotuttaa lastasi kuten Leila, niin johan on meno. Puuttuu vielä vain sosiaaliviranomainen joka huostaanottaisi lapsesi jos et rokotuta lastasi, tai vielä 'pahempaa': Käytä häntä lainkaan neuvolassa! Sellaiseen ratkaisuun on päätynyt esimerkiksi keramiikkaopettajani.  
Itselläni on viittävuotta lähestyvä tytär, ja mietin jo nyt tuota seuraavaa käyntiä. Pitää osata R-äänne viimeistään viisivuotiaana, muuten joutuu/pääsee käymään terapiassa. Pitää 4-vuotiaana osata leikata ympyrä. Huhhuh. Lapset eivät saa kehittyä omaa tahtiaan, vanhemien havaintoja ei huomioida tai kuunnella/uskota. Esimerkiksi kun lapseni ei suostunut puhumaan ulkomaalaissyntyiselle mieslääkärille kolmivuotisneuvolassa sen viiden minuutin aikana kun häntä näimme, hän käski meitä tulemaan kahden kuukauden päästä uudelleen. Ei vaikka lapsi pulputti neuvolan aulassa leluille ja minulle minkä ehti, kun huoneesta päästiin. Koputin lääkärin ovelle, mutta ei. Uudestaan olisi tultava. No, eipä tullut mentyä. Neljävuotisneuvola meni taasen ihan hienosti, johtui kylläkin siitä että oma ihana neuvolatätimme oli paikalla. 

Olisi aika perustaa yksityinen, pehmeiden arvojen luotsaama, perhetukipiiri, jossa terveydenhoitaja/lääkäri tekisi kotikäyntejä ja toimittaisi ehkä tarvittavat näytteet laboratorioon. Opastaisi ja neuvoisi jos tarvetta tulee. Haaveillahan kannattaa aina. :)

Koulusta, elämästä, sydämen tehtävästä

Lauri Järvilehdon kirjoitus ajattelun ammattilainen blogissa innosti minua kirjoittamaan tästä aiheesta, nyt kun siis 60 tuhatta koululaista aloittaa opintiensä.
Koulun tehtävä on antaa perustaidot kuten luku-, kirjoitus- ja laskentataidot jotta mahdollistetaan jatko-oppiminen. Peruskoulu onnistuu tässä mielestäni erittäin hyvin. Lisäksi lapset saavat oppia toimimaan ryhmässä ja oppivat aikatauluja sekä, ikävä kyllä, luokittamista ja arvostelua.
Eräällä Afrikan heimolla on ihana päämäärä heimonsa jäsenille: Jokaisen tulisi löytää sydämen tehtävänsä. Tehdä siis mitä haluaa ja mihin on intohimo. Tehdä sitä mistä pitää ja pitää siitä mitä tekee. Applen Steve Jobs piti tästä aiheesta mahtavan puheen Stanfordin yliopiston valmistuneille 2005. Connecting the dots.
Koskaan ei voi tietää etukäteen mitkä opitut taidot ovat oleellisia. Opiskele siis sitä mitä tahdot opiskella. Sitä mikä kiinnostaa, sitä mihin on sydämen palo. Jos ei tiedä mikä kiinnostaa, kannattaa opiskella kaikkea. Opiskelua voi olla myös 'vuorovaikutustaitojen kehitys' eli suomeksi juttelu. Samalla kun keskustellaan, yleensä vaihdetaan ajatuksia, mikä on mahtavan hedelmällistä toisinaan.
Ei opiskeluun tarvita koulua, voi löytää joku jolla on taito ja oppia häneltä. Oppia voi myös monella tapaa, itse olen kovin käytäntöhenkinen oppija. Tarina kertoo, että aikoinaan kun tarvittiin merenkulkuun kronometriä, siis laitetta jolla voidaan mitata sijainti, Britannian hallitus julisti kilpailun aiheesta ja voittaja oli kelloseppä joka oli nukkunut pienenä kello tyynynsä alla jotta ei myöhästyisi koulusta ja siten oppinut kellon äänestä kellon toiminnan ja lopulta opiskellut kellosepän taidot. Hän oli siis kellon käyntiäänestä opiskellut kellon rakenteen.
Hyvä koulumenestys ei takaa menestystä elämässä. Onni ei tule välttämättä opiskelemalla sitä mitä joku muu tahtoo sinun oppivan. Pitää löytää se oma sydämen tehtävä.

Oma talo

IIIIhanaa. Meillon oma talo nyt. Punainen unelma. Keskiviikkona kirjoitettiin kauppakirjat ja nyt on päivät vierähtäneet talolla. Talo on Porvoossa, alkuperäinen osa on 20-luvulta ja laajennus. Talo ei ole vielä valmis, alakerta on jo pinnoitusvaiheessa, yläkerta villoituksessa. Savusaunakin löytyy ja kaikkea ihanaa. Tämä tykkää niin kovasti. Ja naapuritkin on ihania.
Tytärkin on niin innoissaan että jatkuvasti selittää mihin hänen sänkynsä tulee ja mihin hyllyt ja lelulaatikot. Suloinen. On paklannut ja maalannut minun kanssani innokkaasti.

Näppylöitä

Nyt saatiin näppylöitä meillekin eli meidän ipanalla on vesirokko. Olenkin jo odotellut sitä tulevaksi, kun neiti on jo neljä vuotta eikä näppylän näppylää ole näkynyt. Hullulta tuntuu kun 'odottaa/toivoo' jotain tautia.

Rokotus vesirokkoa vastaan on ollut olemassa jo pitkään mutta rokotusohjelmaan sitä ei ole lisätty, vieläkään. En tiedä saako sitä ostaa vapaasti apteekista?
Tauti kestää viikon tai kaksi joten ensiviikon menot on organisoitava sen mukaan.
Käytetään taas kerran mamman hoivaavaa syliä jos sopii mammalle.
Kiitos mammalle tähän astisesta avusta!

Näppylöiden määrään kuulemma vaikuttaa se kuinka paljon hikoilee, yritetään vältää siis kaikenmoista hikeentymistä.