Kasvaminen ihmiseksi

Olemme kovin erilaisia me ihmiset, sama lapsissa.
Ihminen kasvaa ympäristössä joka muokkaa ihmisen ympäristössään selviytyväksi. On helppo kasvaa suoraksi ihmistaimeksi kun ympärillä on muita suoria runkoja suojana ja tuuli ei tuiverra ja lumikuormat paina liiaksi. Maaperässä on tarpeeksi ravinnetta ja vettä.
Tässä ympäristössä ei tarvita erikseen kasvatusta, on luonnollista kasvaa suoraksi.

Olin viimeviikon Kreikassa, Rodoksella, ja siellä puut olivat lähes kaikki sellaisia kippuroita, joista ei suoraa lautaa saisi. Ympäristö on niin karu. Suoria olivat siellä kaktusten kukinnot, jotka lähinnä muistutivat hirmuliskokauden puita.

Ei kuitenkaan ole parempi (kuin ehkä lautapuun hankkijan mielestä) olla suora tai ihan kippura. Kaikki ovat täydellisiä sellaisena kuin ovat. Taideteoksia.

Oikean ja väärän tietämyksen sisäinen tunteminen on ainakin itselläni jo pienestä ollut todella vahva, samoin on tyttärelläni, äitini sanoi isälleni ollessani pieni ettei minua voi kasvattaa kuin kahta muuta sisarustani.
Olen pienestä saakka tiennyt oikean ja väärän ja pienikin moittiva katse, sana, ele on käynnistänyt sisäisen tuomion pienessä lapsessa.

Tästä (ja monesta muusta tässä nyt mainitsemattomasta) syystä olen miettinyt 'sisäistä jumaluutta', itsensä tuomitsemista, vailla ulkoista rankaisevaa tahoa. Sanonnasta 'joka vitsaa säästää se lastaan vihaa' ollakin jotain perää? Tavallaan pakottaa kohtaamaan oman mahdollisesti tuomitsevan jumalansa versus ulkoisen äiti/isä jumalan.

Kiitollisena vanhemmilleni 'kasvatuksestani', (pikemminkin voisi sanoa parhaasta mahdollisesta kasvuympäristöstä), olen löytänyt sisäisen rakastavan jumaluuden. Sen ilon haluaisin suoda kaikille. Voisiko jo olla aika sanoa: "Joka vitsaa säästää se lastaan rakastaa"?

Antaa puun kasvaa sellaiseksi kuin se parhaan kykynsä mukaan voi. Jos jotain haluaa parantaa, aina voi vaikuttaa ympäristöön. Ehkä lautapuuta välttämättä kannata kasvattaa Rodoksen karulla saarella.

Intiaanitarina

Ystäväni jakoi tämän tarinan juuri kanssani, tuntui siltä että se oli saatava talteen ja muillekin jaettavaksi. Olkaapa hyvät!

'Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa.
Hän sanoi: "Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta.
Toinen niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe.
Toinen on hyvä. Se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus ".
"Kumpi susi voittaa?", kysyi lapsi.
"Se, jota ruokit", vastasi vanhus.'

Taistelu jatkuu. Ainakin minussa itsessäni.

Peili

Eikö äiti jo pienenä opettanut tämänkin totuuden.

Se itse on joka toista haukkuu.

Me olemme peilejä toisillemme. Näemme toisissa sen mitä itse olemme.
Onneksi minun ympärilläni on vain ihania ja mahtavia sekä viisaita ja huumorintajuisia ihmisiä, jotka kykenevät mihin vain jos haluavat.

Eee-he-heh. :)

Saat

Hehee.
Tässä jokuaika sitten juttelin äitini kanssa. Se on joskus kannatettavaa.
Puhuimme tälläkertaa kotitöistä.

Hän muisteli kuinka hän oli valitellut pyykkejä ripustaessan että
'Aina hän JOUTUU tekemään kotitöitä',

johon  minä pienenä, olisinko neljän - viiden vanhana, olin osuvasti todennut:

'Äiti, sinä SAAT tehdä kotitöitä'.

Miettikääpä tuota.

Kuin kala vedessä

Hassua, ajattelin tätä aihetta ajellessani töistä kotiin. Näin siis sellaisen kala-merkin erään auton takaluukussa. Tiedättehän sellaisen kromisen. Olen antanut itseni ymmärtää että tuo on jonkinlainen kristittyjen merkki.

En tiedä mikä sen sanoma yrittää olla. Haluavatko jotkut kristityt kertoa toisille ihmisille olevansa kristittyjä, vai haluavatko he muistuttaa uskonasioista muita. Huunous. Se huu on kyllä viisas.

No joo, siis ajatukseni pyörivät tämän inter-verkon, (intervepin, internetin, votever) ympärillä ja mietin kuinka nuo kalat ja verkko ovat hauska 'sattuma'. Muistattehan Jeesuksen tarinan kalastajista.
No, itse en muista, joten googlaan tähän väliin.

Oolrait, siis tässä ortodoksien sivuilta hieman evankeliumia.
Eli lyhykäisesti verkot piti Jeesuksen mukaan heittää syvään veteen ja siellä tuli iso kalasaalis.
No joo, eipä kummoista tuossa. Siis jos tuon kääntää nykykielelle, verkolla saavuttaa paljon ihmisiä.
Mutta jos jatketaan hieman tätä ajatusleikkiä ihmiskaloista.
Mitä tapahtuu kalalle kun se nostetaan maalle? Onko sen onni olla vedessä vai maalla? No tässä tapauksessahan luulisin että kala on mieluummin vedessä kuin maalla, jos ei yhtäkkiä kehitä kykyä hengittää ja liikkua maalla.

Turhaudun kun en saa tähän mitään pointtia.
Itseasiassa olen uskossa, enkä millään tavalla halua olla tällainen vastarannankiiski. *Sanoo täällä itsekseen HAH mutta ei naurata* Mutta tällä hetkellä tuo kalatmaalle-juttu on jotenkin epäyhteensopiva, 'sisäisen totuuteni' kanssa. Jokin ei vain sovi kuvaan.
Olenko mieluummin 'kala vedessä', kuin 'kala kuivalla maalla'?

Rakasta itseäsi

Tässä taasen törmäsin oletukseen että on itsekästä elää itselleen. Onko todella?
Kenelle se elämä pitäisi oikein elää jos ei itselleen?
Sanotaan että elämme toisiamme varten. Totta toinen puoli. Unohtuu vain sanoa että ensisijaisesti elämme itsellemme. Jeesus sanoo:
"Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi." Kuinka paljon rakastat itseäsi? Niin.
Kuinka paljon?

Ole paras, mitä tahansa oletkin

Tämä runo ajattelutti ja kosketti jo nuorena:

"Jollet voi olla mänty kukkulan laella, ole pensas laaksossa. 

Mutta ole paras pensas puron varrella. 

Ole pensas, jos et voi olla puu. 

Jollet voi olla aurinko, ole tähti. 

Et siis koon avulla voita tai häviä. 

Ole paras, mitä tahansa oletkin"

~Tuntematon

Monelle varmasti tulee mieleen, että männyllä kukkulan laella olisi parempi paikka tai olot, kuin pensaalla laaksossa. Oikeasti paikalla, asemalla, roolilla ei ole merkitystä. Kunhan olet paras mikä oletkin. 

Minä olen paras itseni, sinä paras sinä.

D-vitamiini ja auringonvalo

Tänä kesänä en käyttänyt aurinkovoidetta alkukesän jälkeen.
En ole palanut vaikka olen ollut ulkoilmakonserteissa mahtavassa auringonpaisteessa keskipäivästä iltaan. Olin viikon Italiassa ja en laittanut voidetta, rusketuin, en palanut. Toki suojaan itseni tarvittaessa hatuin ja huivein.

Tässä kesällä silmiini osui tutkimus jonka mukaan jokin aine aurinkovoiteessa aiheutti ihosyöpää.
Olen kiitollinen ettei lapsuudessani 70-luvulla käytetty aurinkovoiteita. Varsinkin herkälle palaneelle iholle ei mielestäni kemikaaleja kannattaisi laittaa. Natural news-sivuilla on hyvä video aiheesta.

On hyvä olla tietoinen minkä määrän auringonvaloa iho kestää. Itselläni alkukesästä iho ei kestä olla pitkään auringossa, loppukesästä voin oleskella jo pidempään ilman suojaa.
Ihanaa kun voi nautiskella auringosta ja saada D-vitamiinia talveksi varastoon.

Rokotuksia ja neuvolaa

Kannanpa korteni kekoon tässäkin asiassa. Leila lepotuolissaan oli käynyt neuvolassa poikansa kanssa, ja sain aiheeseen liittyviä ajatuksia minäkin. Ja nyt kun on tämä sikainfluenssarokotus-narkolepsiapaniikki päällä.
Joo, siis aiheeseen. Tuo neuvolajärjestelmämme on luotu sodan jälkeisinä aikoina ja no, kuinka tämän nyt kauniisti ilmaisisi, on nähnyt parhaaksi jäädäkin sinne.
Itse en ole kokenut neuvolajärjestelmäämme perhettä tukevaksi, en edes raskausaikana. Stressiä tuli jos eivät hemoglobiiniarvot ole tarpeeksi ylhäällä. Huh. Ihan hyvä että arvoja seurataan, mutta olisi mahtavaa jos meillä olisi valinnan varaa siinä miten asiat toteutetaan. 

Neuvolassakäynnit ovat pakkopullaa ensihuuman haihduttua. Olen kuullut, että perheet joilla on oikeasti ongelmia, esimerkiksi ruoka-aineallergioita, eivät saa apua neuvolasta, vaan heidän ongelmiaan jopa vähätellään. Saati sitten jos et halua rokotuttaa lastasi kuten Leila, niin johan on meno. Puuttuu vielä vain sosiaaliviranomainen joka huostaanottaisi lapsesi jos et rokotuta lastasi, tai vielä 'pahempaa': Käytä häntä lainkaan neuvolassa! Sellaiseen ratkaisuun on päätynyt esimerkiksi keramiikkaopettajani.  
Itselläni on viittävuotta lähestyvä tytär, ja mietin jo nyt tuota seuraavaa käyntiä. Pitää osata R-äänne viimeistään viisivuotiaana, muuten joutuu/pääsee käymään terapiassa. Pitää 4-vuotiaana osata leikata ympyrä. Huhhuh. Lapset eivät saa kehittyä omaa tahtiaan, vanhemien havaintoja ei huomioida tai kuunnella/uskota. Esimerkiksi kun lapseni ei suostunut puhumaan ulkomaalaissyntyiselle mieslääkärille kolmivuotisneuvolassa sen viiden minuutin aikana kun häntä näimme, hän käski meitä tulemaan kahden kuukauden päästä uudelleen. Ei vaikka lapsi pulputti neuvolan aulassa leluille ja minulle minkä ehti, kun huoneesta päästiin. Koputin lääkärin ovelle, mutta ei. Uudestaan olisi tultava. No, eipä tullut mentyä. Neljävuotisneuvola meni taasen ihan hienosti, johtui kylläkin siitä että oma ihana neuvolatätimme oli paikalla. 

Olisi aika perustaa yksityinen, pehmeiden arvojen luotsaama, perhetukipiiri, jossa terveydenhoitaja/lääkäri tekisi kotikäyntejä ja toimittaisi ehkä tarvittavat näytteet laboratorioon. Opastaisi ja neuvoisi jos tarvetta tulee. Haaveillahan kannattaa aina. :)

Kuolemasta

Kuolema on kiehtonut minua. Lähes aina. Ja pelottanut. Siis se omani.
Italiassa, Frassasin tippukiviluolassa Damokleen miekaksi kutsuttu seitsenmetrinen tippukivi roikkui kaukana yläpuolellani. Tarinan mukaan siis Damoklee, palvelija, kadehti onnekasta isäntäänsä, Dionysiosta. Dionysios järjesti Demokleen kunniaksi juhlat, joissa Demoklee sai kunniapaikan. Kunniapaikan yllä kuitenkin roikkui hevosen jouhen varassa terävä ja painava miekka. Kun Demoklee huomasi miekan oli häneltä juhlat pilalla, koska hän pelkäsi niin.
Niin. Itse olen tullut siihen tulokseen että tuo miekka, kuolema, saa juhlat todella tuntumaan. Jokainen  hetki voi olla viimeinen. Kaikki irti, kuten sanotaan. Joku viisas on sanonut että kuolema on elämän paras keksintö. Juhlitaan siis sitä. Jos ei muuta keksitä.

Kärsivällisyyden voima

Jataka-tarina nimeltä
Kärsivällisyyden voima:

"Elipä kerran syvällä viidakossa mahtava, villi vesipuhveli. Se näytti suurelta ja
pelottavalta, mutta sen sydän oli lempeä ja ystävällinen.

Samassa viidakossa asui pahankurinen ja ilkeä apina. Se kiusasi päivästä toiseen vesipuhvelia lukemattomin tavoin.

Puhveli ei voinut syödä ruohoa, koska apina hypähteli sen jalkojen edessä ja ilkkui: "Yritäpä syödä! Yritäpä nyt syödä!"

Puhveli halusi mennä jokeen kylpemään. Silloin apina hyppäsi sen niskaan, peitti sen silmät käsillään ja räkätti sen korvaan: "Älä kompastu ja putoa!"

Kun puhveli halusi asettua lepäämään nurmikolle, apina hyppeli sen selässä ja uhkasi pistää puhvelia terävällä kepillä, jollei tämä antaisi apinalle ratsastusmatkaa.

Puhveli kesti tyynesti apinan kiusanteon. Se ei koskaan loukannut pikku apinaa tai pelästyttänyt sitä. Puhveli kohteli apinaa ystävänään.

Sitten eräänä päivänä mahtava metsän henki kiinnitti huomion apinan temppuihin ja vihastui: "Oi suuri puhveli, miksi siedät tuota hullua apinaa? Pelkäätkö sitä? Sinä, jota voimakkain leijonakin varoo, ja jonka tielle ei edes norsu asetu. Noilla sarvillasi voisit pilkkoa apinan kappaleiksi."

Puhveli vastasi: " Viha ei koskaan johda onneen. Apina tekee minulle suuren palveluksen antamalla mahdollisuuden harjoitella kärsivällisyyttä. Oppimalla kärsivällisyyttä suojelen sekä itseäni että muita. Tuntuu paremmalta olla kärsivällinen. Se tuntuu hyvältä. Viha vahingoittaa sydäntäni. Kun vältän vihaa, minun ei tarvitse loukata ketään eikä tuntea mielipahaa jälkeenpäin."

Mutta metsän henki ei voinut ymmärtää. "Tuon inhottavan olennon temput vain pahenevat, jollet anna sille kunnon opetusta."

Puhveli sanoi: "On parempi olla kärsivällinen, ystäväni - se voi vaikuttaa häneen, kärsivällisyys. Apinallakin on, kuten jokaisella luodulla, aito sydän".
Ja puhveli jatkoi: "Kärsivällisyyden harjoittamiseen tarvitset jonkin kiusanhengen apua. Et voi harjoitella kärsivällisyyttä kilttien olentojen kanssa. Se, mitä tarvitset kärsivällisyytesi harjoittamiseen, on juuri tällainen apina. Kärsivällisyyden harjoittelu on kovaa työtä, mutta sillä on valtava voima. Opin olemaan kärsivällinen ajattelemalla apinaa, joka joutuu kiusaamisensa tähden varmasti vaikeuksiin. Ennemmin tai myöhemmin se kokeilee temppujaan äkkipikaiseen olentoon, joka joko haavoittaa sitä tai jopa pieksää sen. Apina parka!."

Tämän keskustelun aikana apina oli piiloutunut puun oksastoon ja kuuli joka sanan. Se tuli puhvelin luo. "En tiennytkään, että minulla on näin hyvä ystävä. En uskonut, että minulla on lainkaan ystäviä. Kuinka hyvä ja vakaa olet, kun voit olla ystävällinen minunlaiselleni apinalle. Anna minulle anteeksi, että olen kiusannut sinua ja keksinyt ilkeitä temppuja. Anna minun olla ystäväsi."

Jos pidät kaikkia olentoja ystävinä, eivät temput tai kiusaaminen tee sinulle pahaa, sillä sydämesi on kärsivällisyyden suojelema."

Lähde: netti,  Jakata-tarinoita löytyy kirjasta "Kun Buddha syntyi hanhen hahmoon" (Basam Books, 1998). suomentanut Virpi Hämeen-Anttila

Lehmus

Anna Puun levy Sahara on ilmestynyt!

Itse olen Lehmus (11.3.-20.3 ja 13.9.-22.9.)
Lehmus osaa käyttää viehätysvoimaansa ja saa jokaisen pään pyörälle. Hän haaveilee mukavasta elämästä, mutta sillä ei lopultakaan ole hänelle suurta merkitystä. Hän sopeutuu helposti ja jo sänky riittää luomaan kodikkaan tunnelman. Lehmus on rauhallinen, jopa hieman tahdoton, joskus pessimisti. Suru ja alakuloisuus ovat hänen päävihollisiaan, mutta jos hän tapaa sukulaissielun, rakkaus voi palauttaa tasapainon. Lehmus on epävakainen, vaikeaselkoinen ja herkkä imartelulle, mutta ehdottoman sympaattinen. Hänellä on taipumusta tekniikkaan, hän on realistinen kekseliäs ja tarkka havainnoija. Lehmuksella on vahva omanarvontunto. Hän on hyvä kuuntelija ja kunnioittaa läheisiään.
(Kuuluisia lehmuksia: Albert Einstein, Ludvig XIv ja Kirka Babitzin.)