Aivoverryttelyä

Työpaikkani toimisto on avokonttori ja meillä on käytössä pieni huone, puhelinkoppi, jossa voi puhua puhelimeen häritsemättä toisia.
Tässä viikolla jonottelin puhelimitse erääseen firmaan ja piirtelin, kuten tavallista, kynällä kopissa olevaan lehtiöön.

Äkkäsin lehtiössä yllätyksekseni toisen asteen yhtälön laskentaa ja aloin ajan kulukseni sitä tarkistamaan.

Ilokseni huomasin virheen.

Pienen, mutta lopputuloksen kannalta merkityksellisen, kuten yleensä.

Mukava oli tuota virhe korjata, tuli onnistumisen tunne sekä tunne etevyydestä.
Virkistää aivoja tehdä jotain muuta kuin päivätyökseen tekee.

Verrytellä aivoja.

Työkaverini on innokas ratkaisemaan matematiikan ylioppilastehtäviä. Tänään julkaisevat kysymykset matematiikasta http://www.hs.fi/viesti/yo12kevat. Taidanpa kiikuttaa paperin ajankuluksi puhelinkoppiin, muutkin joutuvat jonottelemaan joskus.

Voisi laittaa jotain muitakin haasteita.
Teoreettisen fysiikanlaitoksen miesten vessan seinällä oli kuulemma joskus kirjoitettuna tenttikysymys:

"Selitä maailmankaikkeus ja anna kaksi esimerkkiä."

Bembölen mylly

Usein tulee mieleen tässä yksityistämishullutuksessa, vanhat ajat kun kyläläiset rakensivat yhteisvoimin joen ainoaan koskeen myllyn, jotta kyläläiset pääsivät jauhamaan jauhonsa.
Tuulet kääntyivät ja saatiin tuulahdus talousliberalismista, jonka tuttua pas*an tuoksua kaikki eivät tunnistaneet, vaan suorastaan huumaantuivat siitä.

Mylly myytiin yksityissijoittajarahastolle, joka tuotto-odotuksissaan nosti jauhatushinnat pilviin. Lisäsi vielä jauhoihin pyytämättä ja yllätyksenä lisäaineita, jotta 'säilyvyys paranisi'. Hieman kyläläisiä harmitti välillä syödäkin sitä miltä talousliberalismi haisi, mutta koska kylän ylipoppamies jauhoja kovasti kehui, niin pakkohan niiden hyviä oli olla. Toista myllyä ei samaan jokeen enää saatu, koskapa joen ainoa koskin hallintaoikeus oli luovutettu uudelle omistajalle. Mitäpä tekivät kyläläiset?

Lähtivät suurille kylille 'niihin pöytiin missä asioista päätetään' kuuntelemaan viisaampiaan, jotka lupasivat heiltä kerätä rahaa ja antaa sen tuolle raukkaparka myllärirahastolle jotta se voisi laskea hintoja. Ostivat sitten kyläläiset paluumatkalla pari ERVV-sikaa näppärästi valmiiksi säkitettynä tuliaisiksi. Kivasti sitten nautittaisiin kotopuolessa paistettua possua. Varmuuden vuoksi antoivat kyläläiset kaiken päätösvaltansa näille 'isojen kylien viisaammille' koskapa eivät vastuitansa jaksaa enää kotiinpäinkin kantaa, kovin vaikeahan oli kantaa sitä ovea jota piti vartioida. 
Kivat olisivat juhlat kotona kun näin hienosti saatiin asiat ratkeamaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Bemb%C3%B6le Bemböle.

Halusta

Usein tulee valintatilanteita elämässä eteen.
Nousee esiin kysymyksiä.
Pitäisikö.

Tärkeintä on kuitenkin kysyä haluaisinko.

Mitä on se mitä haluan?

Tuleeko halu koskaan täyttymään jos täyttyminen tulee ulkopuoleltani?
Jos haluan jotain muualta maailmasta, tulee odotus johon en voi vaikuttaa.

Odotus johtaa pettymykseen.
Pettymys johtaa katkeruuteen, ja sitä en halua.

Haluanko siis haluta?

Proseduuri ja prosemolli ym. angstia

Tiedän että minun pitäisi kirjoittaa nyt euron tilanteesta, kreikasta, demokratian tilasta, ERVV:stä, anonyymeistä, zeitgeistista, OWS (occupy wall street), kaikesta mitä nyt pinnalla kuohuu ja kaikesta siitä mitä tähän kaikkeen liitty.

Mutta ei. En kirjoita

Teen sen sitten twitterissä ja google+:ssa. (FB:n olen hyllyttänyt raa'asti)
Ei. En kirjoita täällä niistä.

Taidan kirjoittaa matkasta ja keskeneräisyydestä. Siitä ihanuudesta ettei ole valmis.
Toivottavasti en koskaan?
Siitä että huomaa kauneuden keskeneräisyydessä ja onnen olemisestaan kesken.
Parasta (mielestäni) elämässä on löytää asioita, oppia, kehittyä. Olisipa hirveää tietää kaikki ja tehdä kaikki oikein. Virheiden tekeminen on kivaa. Virhe ei välttämättä ole virhe, varsinkin kun maalaa, voi huomata että kuva kehittyy, kun antaa luovuuden tulla. En osaa edes käyttää tuota virhe sanaa kun puhun maalaamisesta, ei se vain sovi. Luovuus on parempi. Kun antaa asian kehittyä, ihan ilman pakottamista, saa parhaan tuloksen. Ja se, mitä siinä tuntee, aaaaah. <3

Tässä 13.10 oli kansallinen epäonnistumisen päivä täällä Suomessa ja tajusin että kaikki prosessit ja ohjeet ja prosedyyrit ja spesifikaatiot ja järjestelmät on suunniteltu ihan sitä silmällä pitäen että kaikenlainen 'epäonnistuminen' saataisiin eliminoitua.  Ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
(Japanissa taitavat tehdä harakirin jos epäonnistuvat vaikkapa kanamunankuorimisessa)

Mihin tuommoinen virheiden eliminointi johtaa? Kaikkinainen virheiden kampaaminen täikammalla maksimoidaan.
Viikkotolkulla aikaa käytetään saivarteluun, kun voitaisiin leikkiä pihalla ilman pipoa ja tukka hulmuten juosta etsimässä maailman kauneinta käpyä sammaliden ja lehtien seasta. Mutta ei, pitää istua sisällä ja käydä läpi ettei ole ötököitä turkissa, ja varmuuden vuoksi pysytellä sisällä ettei niitä pääsisi tulemaankaan.
No joo, olen luonnonlapsi, (me kapitalistikommunistihipit vähän olemme), sisällä istuminen ahdistaa. En pystyisi maalaamaan tauluja jotka on valmiiksi värinumeroitu ja piirretty. (Sellaisi kuulemma on oikeasti)

Olisi ihan pakko maalata yli rajojen ja ihan eri väreillä. Sekin tuntuu liian kesyltä, taitaisin kaivaa vaikka sakset esiin.

Kasvaminen ihmiseksi

Olemme kovin erilaisia me ihmiset, sama lapsissa.
Ihminen kasvaa ympäristössä joka muokkaa ihmisen ympäristössään selviytyväksi. On helppo kasvaa suoraksi ihmistaimeksi kun ympärillä on muita suoria runkoja suojana ja tuuli ei tuiverra ja lumikuormat paina liiaksi. Maaperässä on tarpeeksi ravinnetta ja vettä.
Tässä ympäristössä ei tarvita erikseen kasvatusta, on luonnollista kasvaa suoraksi.

Olin viimeviikon Kreikassa, Rodoksella, ja siellä puut olivat lähes kaikki sellaisia kippuroita, joista ei suoraa lautaa saisi. Ympäristö on niin karu. Suoria olivat siellä kaktusten kukinnot, jotka lähinnä muistutivat hirmuliskokauden puita.

Ei kuitenkaan ole parempi (kuin ehkä lautapuun hankkijan mielestä) olla suora tai ihan kippura. Kaikki ovat täydellisiä sellaisena kuin ovat. Taideteoksia.

Oikean ja väärän tietämyksen sisäinen tunteminen on ainakin itselläni jo pienestä ollut todella vahva, samoin on tyttärelläni, äitini sanoi isälleni ollessani pieni ettei minua voi kasvattaa kuin kahta muuta sisarustani.
Olen pienestä saakka tiennyt oikean ja väärän ja pienikin moittiva katse, sana, ele on käynnistänyt sisäisen tuomion pienessä lapsessa.

Tästä (ja monesta muusta tässä nyt mainitsemattomasta) syystä olen miettinyt 'sisäistä jumaluutta', itsensä tuomitsemista, vailla ulkoista rankaisevaa tahoa. Sanonnasta 'joka vitsaa säästää se lastaan vihaa' ollakin jotain perää? Tavallaan pakottaa kohtaamaan oman mahdollisesti tuomitsevan jumalansa versus ulkoisen äiti/isä jumalan.

Kiitollisena vanhemmilleni 'kasvatuksestani', (pikemminkin voisi sanoa parhaasta mahdollisesta kasvuympäristöstä), olen löytänyt sisäisen rakastavan jumaluuden. Sen ilon haluaisin suoda kaikille. Voisiko jo olla aika sanoa: "Joka vitsaa säästää se lastaan rakastaa"?

Antaa puun kasvaa sellaiseksi kuin se parhaan kykynsä mukaan voi. Jos jotain haluaa parantaa, aina voi vaikuttaa ympäristöön. Ehkä lautapuuta välttämättä kannata kasvattaa Rodoksen karulla saarella.

Intiaanitarina

Ystäväni jakoi tämän tarinan juuri kanssani, tuntui siltä että se oli saatava talteen ja muillekin jaettavaksi. Olkaapa hyvät!

'Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa.
Hän sanoi: "Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta.
Toinen niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe.
Toinen on hyvä. Se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus ".
"Kumpi susi voittaa?", kysyi lapsi.
"Se, jota ruokit", vastasi vanhus.'

Taistelu jatkuu. Ainakin minussa itsessäni.

Kuka, Mitä, Missä, Millä, Milloin, Mitä mielessä nyt?

Leikillinen Kuka, Mitä, Missä, Millä, Milloin, Mitä mielessä nyt?
 Kiitos kutsusta leikkiin tähtisilmä!

Kuka:
Elämä

Mitä:
Elämää

Missä:
Elämässä

Millä:
Ajatuksella

Milloin:
Nyt

Mitä mielessä nyt?
Onni