Kasvaminen ihmiseksi

Olemme kovin erilaisia me ihmiset, sama lapsissa.
Ihminen kasvaa ympäristössä joka muokkaa ihmisen ympäristössään selviytyväksi. On helppo kasvaa suoraksi ihmistaimeksi kun ympärillä on muita suoria runkoja suojana ja tuuli ei tuiverra ja lumikuormat paina liiaksi. Maaperässä on tarpeeksi ravinnetta ja vettä.
Tässä ympäristössä ei tarvita erikseen kasvatusta, on luonnollista kasvaa suoraksi.

Olin viimeviikon Kreikassa, Rodoksella, ja siellä puut olivat lähes kaikki sellaisia kippuroita, joista ei suoraa lautaa saisi. Ympäristö on niin karu. Suoria olivat siellä kaktusten kukinnot, jotka lähinnä muistutivat hirmuliskokauden puita.

Ei kuitenkaan ole parempi (kuin ehkä lautapuun hankkijan mielestä) olla suora tai ihan kippura. Kaikki ovat täydellisiä sellaisena kuin ovat. Taideteoksia.

Oikean ja väärän tietämyksen sisäinen tunteminen on ainakin itselläni jo pienestä ollut todella vahva, samoin on tyttärelläni, äitini sanoi isälleni ollessani pieni ettei minua voi kasvattaa kuin kahta muuta sisarustani.
Olen pienestä saakka tiennyt oikean ja väärän ja pienikin moittiva katse, sana, ele on käynnistänyt sisäisen tuomion pienessä lapsessa.

Tästä (ja monesta muusta tässä nyt mainitsemattomasta) syystä olen miettinyt 'sisäistä jumaluutta', itsensä tuomitsemista, vailla ulkoista rankaisevaa tahoa. Sanonnasta 'joka vitsaa säästää se lastaan vihaa' ollakin jotain perää? Tavallaan pakottaa kohtaamaan oman mahdollisesti tuomitsevan jumalansa versus ulkoisen äiti/isä jumalan.

Kiitollisena vanhemmilleni 'kasvatuksestani', (pikemminkin voisi sanoa parhaasta mahdollisesta kasvuympäristöstä), olen löytänyt sisäisen rakastavan jumaluuden. Sen ilon haluaisin suoda kaikille. Voisiko jo olla aika sanoa: "Joka vitsaa säästää se lastaan rakastaa"?

Antaa puun kasvaa sellaiseksi kuin se parhaan kykynsä mukaan voi. Jos jotain haluaa parantaa, aina voi vaikuttaa ympäristöön. Ehkä lautapuuta välttämättä kannata kasvattaa Rodoksen karulla saarella.

Vakka ja kansi -pariutuminen

Niin siis se sanonta 'vakka kantensa valitsee'. Aihe on siis pariutuminen ja feminiinisyys ja maskuliinisuus.
Kipinän sain aiheelle kun kuulin radiosta aiheesta.

Testosteroni ja estrogeeni. Sukupuolihormonit.
Voitte varmasti helposti kuvitella kuinka testosteronia uhkuva bodarimies ja hmm.. kovin naisellisilla ulkoisilla piirteillä varstettu uhkea nainen sopivat varmastikin yhteen, ainakin noin niinkuin ulkoisesti tarkasteltuna.

Testosteroni ja estrogeeni eivät kuitenkaan pelkästään määrittele feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. On myös ominaisuuksia jotka eivät mielestäni määrittäydy noiden sukupuolihormoonien määrällä. Esimerkiksi tuo testosteronia uhkuva bodarimies voi melko hyvinkin rakastaa runoutta. Ja mitäpä, jos vaikka tuo uhkea nainen pitää moottoripyörien rassaamisesta.
No, siis pointti on se, että maskuliinisina ja feminiinisinä pidettyjä piirteitä on monenlaisia ja vakka todellakin valitsee kantensa. Toivottavasti sopivan sellaisen.
Myös mies voi olla niin sanotusti 'painopisteeltään' feminiinisempi, ja nainen 'painotukseltaan' maskuliininen. Tämä selittää hyvinkin mielestäni miesparit ja naisparit. Ja käsittääkseni androgyyni ihminen on saavuttanut jonkinasteisen tasapainon näiden kahden, feminiinisyyden ja maskuliinisuuden, väliltä.
Vanhemmiten naisten estrogeenitaso laskee, ja siis testosteronipitoisuus nousee. Miehillä taas käy toisinpäin. Naiset saattavat vanhemmiten muuttua jopa agressiivisiksi, miehistä voi tulla taas kovin 'pehmoja'. Tässä lohdutus niille joiden miehet 'eivät puhu eivätkä pussaa'. Toivoa siis on.