tiistai 5. lokakuuta 2010

Liskoaivot, terveys, pelot

Käytin juuri suurta keittiöveistä kun pilkoin perunoita pannulle.
Veitsistä ja muista teräesineistä tulee minulle mieleeni mahdollisuus tapaturmiin, siis haavat. Pienestä pitäen on varoiteltu että varovasti sen veitsen kanssa ja onhan sitä tullutkin haavoja sormiin noista teräesineistä joskus.

Ihmisellä on liskoaivot, jotka tulkitsevat ympäristön signaalit mahdollisiksi uhiksi. Tuo on ollut tarpeen.
Esimerkiksi jos kumppanisi/ystäväsi/perheesi/työnantajasi torjuu sinut, liskoaivot käydät kutakuinkin suoran ajatuspolun kuoleman läheisyyteen. Esimerkiksi potkut merkitsevät liskoaivoille seuraavaa:

potkut -> ei rahaa -> ei ruokaa -> kuolema.

Joku voi pelätä 'kasvojensa menetystä' tai tyhmyytensä paljastumista, olen tyhmä -> potkut -> ei rahaa jne.
Kaikki mitä liskoaivot pelkäävät on kuoleman pelkoa pohjimmiltaan. Siksi siis joku voi pelätä potkuja.
Liskoaivot tulkitsevat teräesineet uhiksi myös. Ei edes tarvita noinkaan 'monimutkaista' polkua.

Tässä taannoin kävin katsomassa erästä taloa. Omistaja oli sairastunut vakavasti ja halusi myydä talonsa.
Makuuhuoneessa hämmästyin. Seinällä oli suuri viikate suoraan sängyn yläpuolella, sänky oli siis seinän pituisesti, terä jopa osoitti alas kohti sänkyä.
Jos olette tutustunut fengshuihin, ette varmasti ihmettele enää tuota sairastumista.

Ajattele jos heräsisi aamuisin ja ensimmäinen mitä näet on viikate!
Mitä liskoaivot antavat signaaleina keholle? Hätä, panic, stress!
Ei voi olla pitkänpäälle hyväksi ihmiselle. Ihan näin niinkuin maatiaisjärjellä aattelen.
Ympäristölläsi on suuri merkitys hyvinvoinnille.

Pelkoon, (joka on lopulta aina kuoleman pelkoa) ei voi vastata kuin tunteella siitä että olet turvassa.
Ja sinä olet, kuten minäkin.

Ei kommentteja: